Goottirockbändi The 69 Eyes julkaisee vuoden 2027 alussa akustisten Acustica– albumin. Yhtye lähtee myös kiertueelle levyn ...
Liveä & Lyriikkaa on uusi neljäosainen konserttisarja, jonka järjestäjänä toimii ELMU ry yhteistyössä keskustakirjasto Oodin ja Suomen Musiikintekijät ry:n kanssa. Konserttisarja vie yleisön sävelten ...
Seela Sella ja Jarkko Martikainen ovat tehneet pitkän uran. Sella on loistanut rooleissa näyttämöillä ja elokuvissa jo kahdeksalla vuosikymmenellä, ja Martikainen on eräs maamme tunnetuimmista laulunt ...
UMO Helsinki Jazz Orchestra yhdistää voimansa Paula Vesalan kanssa Sanat-erikoiskonsertissa, jossa Vesala laulaa Vesalaa. Pääosa ohjelmistosta koostuu Paula Vesalan muille artisteille kirjoittamasta m ...
Andy MCoy alkoi saada vuonna 2024 taiteilijaeläkettä. Taiteilijaeläkkeen jakaa Taiteen edistämiskeskus. Kerroimme asiasta ...
1990-luvun kotimainen indiepop-yhtye The Pansies (1993–2000) nousee 26 vuoden tauon jälkeen lavalle Helsingin On the ...
Vuonna 2012 toimintansa lopettanut Norther tekee paluun. Bändi nousee lavoille ensi vuonna. Orkesteri tekee paluun klassisessa kokoonpanossaan, johon kuuluvat Petri Lindroos (laulu, kitara), Kristian ...
Hollantilainen teknopioneeri Speedy J nähdään Suomessa lauantaina 10. päivä lokakuuta Helsingin Ääniwallin pitkäikäisessä Test Pressing -sarjassa. Edellisen kerran Speedy J nähtiin Suomessa 1990-luvul ...
Ruotsalainen Sabaton saapuu Suomeen. Yhtye heittää keikan Helsingin Veikkaus Arenalla 8. päivä toukokuuta 2027. Veikkaus ...
Kouvolalainen punk rock -yhtye Kivesveto Go Go julkaisee uuden levyn. Bändin edellinen albumi Nopeampi kuin Veijo ilmestyi vuonna 2017. Uusi levy on Kivareiden kolmas. Masters of the Kivesveto Go Go - ...
Rumban juttusarjassa nostetaan esiin kiinnostavia ja potentiaalisia nimiä. Haastattelussa käydään läpi paitsi artistin suhtautumista musiikkiin, myös sitä miten ja miksi hän valitsi artistin polun. Ed ...
Jyväskylän Paviljongissa 27.–28. päivä marraskuuta järjestettävä John Smith Rock Frozen on julkistanut lisää esiintyjiä.