Andy MCoy alkoi saada vuonna 2024 taiteilijaeläkettä. Taiteilijaeläkkeen jakaa Taiteen edistämiskeskus. Kerroimme asiasta ...
1990-luvun kotimainen indiepop-yhtye The Pansies (1993–2000) nousee 26 vuoden tauon jälkeen lavalle Helsingin On the ...
Hollantilainen teknopioneeri Speedy J nähdään Suomessa lauantaina 10. päivä lokakuuta Helsingin Ääniwallin pitkäikäisessä Test Pressing -sarjassa. Edellisen kerran Speedy J nähtiin Suomessa 1990-luvul ...
Kouvolalainen punk rock -yhtye Kivesveto Go Go julkaisee uuden levyn. Bändin edellinen albumi Nopeampi kuin Veijo ilmestyi vuonna 2017. Uusi levy on Kivareiden kolmas. Masters of the Kivesveto Go Go - ...
Jyväskylän Paviljongissa 27.–28. päivä marraskuuta järjestettävä John Smith Rock Frozen on julkistanut lisää esiintyjiä.
Rumban juttusarjassa nostetaan esiin kiinnostavia ja potentiaalisia nimiä. Haastattelussa käydään läpi paitsi artistin suhtautumista musiikkiin, myös sitä miten ja miksi hän valitsi artistin polun. Ed ...
Ruotsalainen Sabaton saapuu Suomeen. Yhtye heittää keikan Helsingin Veikkaus Arenalla 8. päivä toukokuuta 2027. Veikkaus ...
Radio Helsinki on julkaissut syksyn ohjelmakarttansa. Syksyn ohjelmakartasta löytyy valtavirrasta poikkeavien soittolistojen ...
Happoradio julkaisi tänään uuden studioalbumin Me tarvitsemme toisiamme. Levyltä on ennakkoon julkaistu singlet Ojaan ja ...
Viime keväänä hetkessä loppuunmyydyt Muistoissamme Tapani Kansa -juhlakonsertit jatkuvat syksyllä ympäri Suomen. Yleisön ...
Raptorin tuotantoa ei ole koskaan ennen ollut kuunneltavissa virallisesti suoratoistopalveluissa. Perjantaina yhtyeen itse ...
Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus julkaisee ep:n verran covereita. Ensimmäisenä singlenä levyltä julkaistiin elokuussa versio Jenni Vartiaisen Suru on kunniavieras -kappaleelta. Singlellä mukana on ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results