Dolly Parton menehtyi 25. päivä elokuuta tänä vuonna. Hän oli kuollessaan 80-vuotias. Yle Teema & Fem -kanava esittää ...
Luantaina 24. päivä lokakuuta Helsingin jäähallin esiintyvän Turmion Kätilöt -yhtyeen Colossal Disco -suurkeikka aloittaa savolaisen industrial metal -yhtyeen seuraavan kiertueen. Bändin uusi albumi R ...
Walesilainen metalcore-yhtye Bullet For My Valentine esiintyy Helsingin Jäähallissa tiistaina 2. päivä helmikuuta 2027.
Kerroimme uutisessamme kesäkuussa täällä, miten Faith No More vihjaili paluusta. Päivää myöhemmin Faith No Moren basisti Billy Gould vahvisti yhteen palaavan lavoille ensi vuonna. Heinäkuussa Faith No ...
Alkuvuodesta 2026 ensimmäisen laajemman kiertueensa tehnyt Room Full Of Hendrix lähtee jälleen tien päälle, tällä kertaa ...
Soliti-levy-yhtiö täyttää tänä vuonna 15 vuotta. Sen kunniaksi yhtiö juhlii Helsingissä 26. päivä syyskuuta, ja paikkana on Kult Helsingissä. Soliti perustettiin vuonna 2011, ja sen toiminta käynnisty ...
Maaliskuussa 2027 järjestettävä Savoy JAZZFest julkisti ensimmäiset esiintyjänsä. Jazzkitaran merkittävimpiin uudistajiin ...
Goottirockbändi The 69 Eyes julkaisee vuoden 2027 alussa akustisten Acustica– albumin. Yhtye lähtee myös kiertueelle levyn ...
Möysän Musaklubin Kesä Mössö -festivaali pystyttää vuonna 2027 ensimmäistä kertaa kolmannenkin lavan, joka on omistettu vain metallimusiikille. Lauteilla nähdään muun muassa Amorphis, D-A-D ja Cemeter ...
Antti Autio lähtee syyskiertueelle. Kiertueen jokaisessa konsertissa kuulijat pääsevät vaikuttamaan sisältöön ja esityksen dramaturgiaan. Konserttien aikana mm. syvennytään maaliskuussa julkaistuun Ti ...
Andy MCoy alkoi saada vuonna 2024 taiteilijaeläkettä. Taiteilijaeläkkeen jakaa Taiteen edistämiskeskus. Kerroimme asiasta ...
1990-luvun kotimainen indiepop-yhtye The Pansies (1993–2000) nousee 26 vuoden tauon jälkeen lavalle Helsingin On the ...